Olen kahdesti mennyt tapaamaan itselleni täysin vierasta miestä saadakseni selville onko meidän mahdollista lähteä neuvottelemaan perheen perustamisesta. Nämä ensikohtaamiset ovat olleet fundamentaalisesti erilaisia kuin mitkään muut kohtaamiset ikinä. Yhdetkään treffit tai yksikään työhaastattelu (edes 80 tyypin edessä) ei ole jännittänyt yhtä paljon. Jälkimmäisellä kerralla tämän vuoden syyskuussa piipahdin tapaamisessa kesken työpäivän. Tapaamiseen lähtiessä itketti eikä hyperventilaatiokaan ollut kaukana.
Molempien ensikohtaamisieni jälkeen on ollut selvää, että perheen perustamisesta lähdetään neuvottelemaan. Selvää siksi, että molemmilla kerroilla kohtasivat sekä kemiat että tärkein eli toive jaetusta vanhemmuudesta, jossa lapsella on koti molempien vanhempien luona.
Ensikohtaamisen jälkeen päästiin sitten varsinaisiin neuvotteluihin. Koska olen muutenkin lista- ja muistikirjaihminen, valmistauduin tietenkin neuvotteluihin kirjaamalla ylös kysymyksiä. Keksin niitä itse ja konsultoin ystäviäni.
Monet perinteisin menetelmin perheellistyneistä ystävistäni harmittelivat sitä, ettei heillä ollut käytössään vastaavaa listausta tai tullut itse mieleen koota sellaista. Keskustelumme keriytyivät aina lopulta odotuksiin ja tietoisuuteen niistä. Kiteytimme yhdessä listojen hyödyllisyyden jokseenkin seuraavasti:
Perustaessa perhettä sellaisen ihmisen kanssa, johon on romanttisessa suhteessa, on luonnollista ajatella, että omat odotukset vanhemmuudesta ja lapsiperheen arjesta kohtaavat sen ihmisen odotusten kanssa, jota eniten maailmassa rakastaa. Kun odotuksien ajattelee kohtaavan eikä niistä puhu, ei oikeasti voi tietää mitkä toisen odotukset ovat. Kun lapsi sitten on saatettu maailmaan, voi vastassa olla isompia tai pienempiä yllätyksiä, kun odotukset eivät kohtaakaan.
Listani ovat niin pitkiä, että laitan ne luettavaksenne osissa. Ensimmäisen lupaan iloksenne huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti