Taisin eilen kirjoittaa vain sukusoluista mainitsematta hypoteettisen lapsen isää sanallakaan. Kiitos tarkkasilmäisille tästä huomiosta!
Mukana kuvioissa on myös isä. Minulla ei ole eikä ole ollut parisuhdetta tulevan isän kanssa. (Tämä nyt on aika selvää, työnimi ei kai siinä tapauksessa millään logiikalla olisi homovauva.) Tuleva isä ei ole klinikan anonyymi luovuttaja eikä kukaan vanha ystävä, joka luovuttamalla auttaisi minua saamaan maailmassa eniten haluamani asian.
Tuleva isä on minulle entuudestaan tuntematon sinkkuhomo, jonka kanssa yhteinen ystävämme A saattoi minut yhteen nimen omaan perheenperustamistarkoituksessa varmana, että sekä toiveemme että kemiamme kohtaisivat. Oikeassa oli. (Ensimmäisen kohtaamisen ja eilisen ensimmäisen yrityksen välillä käydyistä pitkistä keskusteluista ja aiesopimukseen kirjatuista yksityiskohdista lisää myöhemmin.)
Tuleva isä on nelikymppinen, lapsia rakastava (Kuulisittepa miten se puhuu ystävämme A:n kolmevuotiaasta ipanasta!), pyörittää omaa kauppaa ja asuu kantakaupungissa, puhuu sujuvasti montaa kieltä ja on nuoruudessaan toiminut Fälttareissa, mikä erityisesti ymppätyypeille tiedoksi.
Olennaisimman kysymyksen esitti oma isäni, itäsuomalainen lihaa syövä keski-ikäinen heteromies, tuleva sateenkaarivauvan ukki, kun pari päivää isänpäivän jälkeen kerroin hänelle suunnitelmistamme. Onko se kunnon mies?, isäni kysyi. On se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti